Kuvia

Kuva 1. Pojat pyykkaa, Emmanuelin paata letitetaan.
Kuva 2. Sahkokatkon sattuessa kokataan tulella kynttilanvalossa. Kuvassa velikultani Timothy, Alick ja Emmanuel.
Kuvat 3,4,5. Maisemia ensimmaisen kotini laitamilta.

Pieniä asioita.

Dust management.

Ihmiset ovat hyvin tarkkoja kengistään. Niitä kiillotetaan koko ajan. Itse puhdistan kenkäni vain aamuisin. Sekin tuntuu turhalta, sillä päästyäni pölytietä bussipysäkille, ne näyttävät taas samalta. Vaatteiden tulee olla silitetyt. Samaisen pölyn takia vaatteita täytyy pestä koko ajan. Ne pestään käsin. Ja sitten taas silitetään. Myös kodit siivotaan joka aamu. Lakaistaan ja luututaan. Miksi? No se pöly. Siksi monissa perheissä on palvelija, joka auttaa pölyn mukanaan tuomasta kodinhoitotaakassa. Se on nimittäin kokopäivätyö.

Työmatka

Kuljen päivittäin läpi Sambian vilkkaimman markkinaalueen. Käytännössä se tarkoittaa hurjaa määrää katumyyjiä. Reitti on ruuhkainen ja ahdas. Hajuja, tomua, meteliä, väistelyä ja tervehtimistä. Good morning Madam! How are you Madam? Hallo muzugu! Hey sister! Taxi Madam! My wife, how are you? Afternoon sister! Muzugu! Good morning Cynthia! Hymyilen, vastailen ja saan jatkaa matkaani rauhassa. Kapenta, kuivatut pikkukalat haisevat pahalle.

Hiukset.

Afrohiukset eivät kasva pitkiksi. Jos näet naisella pitkät letit, ne ovat yleensä pidennykset. Monet käyttävät peruukkeja. Minun pääni loistaa päivä päivältä valkoisempana.

Eläimet

Koiria ei koskaan pidetä sisällä talossa. Ne asustavat ulkona aidatuissa pihoissa vahtikoirina ja haukkuvat öisin keskenään. Eläimiä ei arvosteta suuresti muussa kuin syömistarkoituksessa. Meidän kampuksen pihalla hengailee koiria, kana, kukko ja tipuja.

Julkinen liikenne

Aikatauluton, mutta uskomattoman toimiva. Busseja, yleensä minibusseja, kulkee paljon. Ne ajavat tiettyjä reittejä poimien ihmisiä matkalla kyytiin pysäkeiltä tai niiden väliltä. Autossa on kuljettaja ja rahastaja, joka haalii matkustajia kyytiin. Minibussissa on yleensä 11 istumapaikkaa ja siellä matkustaa yleensä 16 henkeä. Pysäkeillä on "call-boys", jotka organisoivat kovaäänisesti ihmisiä eri paikkoihin meneviin busseihin. Busseissa ei lue mihin ne menee. Silti oikea bussi löytyy aina. Harhaileva muzugu voidaan taluttaa kädestä pitäen oikeaan paikkaan.

Sää

Vaihtelee. On kuulemma ollut poikkeuksellisen pitkä ja kylmä kausi. Päivä lämpötila kipuaa yleensä reippaasti yli 30 asteeseen, mutta öisin saattaa edelleen laskea noin kymmeneen, mikä tarkoittaa, että peiton tulee olla paksu. Monet sairastavat tämän lämpötilavaihtelun vuoksi. Itse olen taas terve. Kissan välttely auttoi. Kuumin kausi on tuloillaan, marraskuussa alkaa sadella.

Vapaa-aika

Olen suosittu ystävä. Ihimiset haluavat viettää aikaa kanssani. Poden melkein koko ajan huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tarpeeksi kotona tai tarpeeksi jonkun kaverin kanssa. En vieläkään tiedä, missä tulen asumaan, kun nykyinen perheeni ei halua, että muutan ja uusi perhe odottaisi jo muuttoani. Pitänee päättää pian. Pakoilin eilen päätöstä ja toisen emännän kotiinpaluun aiheuttamaa kaaosta siitymällä anniskeluravintolan puolelle katsomaan jalkapalloa. Täällä näkee kaikki Englannin Valio Liiga pelit. Koska en asusta rikkaalla alueella, vaan paikallisten seassa, kaltaiseni naispuolinen muzugu katsomassa jalkapalloa baarissa kiinnittää huomiota, mutta niin tekee kaikki muukin mitä teen. Olen jo tottunut siihen. Nautin olostani täällä.

Hierarkiaa perhepiirissa

Vajaan kuukauden tarkkailun ja varovaisen utelun toloksena, olen alkanut hahmottaa yhteiskunnan ja perheiden rakenteita. Aiemmin mietiskelin paikkaani talossa, enkä syyttä. Asia ei ollutkaan aivan yksiselitteinen. Löysin viisi tekijää, jotka vaikuttivat asemaani perheessä, toisaalta selkeyttäen, toisaalta sekoittaen hierarkiaa. Näitä ovat ikä, sukupuoli, raha, vieraus ja ihonväri, joista kaksi viimeistä aiheuttavat poikkeuksia.

Normaalissa perheessä isä on perheenpää. Tämä asema tulee sukupuolen ja tulojen mukana. Mies tuo leivän pöytään ja vastaa taloudesta yksin. Isännän asema ei ole helppo. Saadakseen vaimon ja perustaakseen perheen, miehellä tulee olla hyvät tulot, sillä hän ei ainoastaan osta ruokaa, vaan miehen tulee myös vaatettaa vaimo ja lapset sekä vastata kaikista heidän tarpeistaan, niin kouluksesta kuin vapaa-ajastakin. En vielä tiedä tarkkaan äidin asemaa talossa, jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä, sillä en ole vielä päässyt tutustumaan sellaiseen perheeseen. Uudessa kodissani asuu vain naisia, kaksi siskosta ja heidän pienet lapsensa sekä yksi serkkutyttö. Vanhempi siskoksista, minun ikäinen kolmen lapsen äiti, kertoi olevansa asumuserossa miehestään, koska tämä käytti liikaa alkoholia ja he riitelivät koko ajan. Lapset seurasivat äitiä. Edellisen isäntäni puheista olen ymmärtänyt, että on hyvin poikkeuksellista, että mies pitää yksin huolta lapsistaan. Äidin poismenon jälkeen lapset jäävät usein sukulaisten huostaan tai pahimmassa tapauksessa kadulle. Näin isät voivat jatkaa omaa elämäänsä ja mahdollisesti perustaa uuden perheen.

Ensimmäinen perheeni oli siis poikkeuksellinen. Poikien äidin kuoltua isä on ottanut vastuun heistä sekä tyttärestä, jonka äiti asuu toisella paikkakunnalla. Afrikkalaiseen tapaan pakettiin kuuluu myös sisarusten lapset ja sisarukset aina tarpeen tullen. Kun talossa on vain poikia, hierarkian määrää ikä. Nuorin pojista on tällöin alimmassa asemassa ja häntä voidaan jopa pitää talon naisena. Naiseus perheessä ei siis ole tavoiteltava asema. Kun taloon tulee naisia, siivous ja kokkaus vastuu siirtyy automaattisesti heille, ikään ja sukulaissuhteeseen katsomatta.
Entä kun taloon tulee valkoinen, suvun ulkopuolinen, lapsia vanhempi nainen, joka käy töissä ja maksaa vuokraa? Siinäpä kysymys. Aluksi vierauteni vaikutti asetelmaan ja olin melkeimpä isännän rinnalla hierarkiassa. Kun läsnäoloni muuttui normaaliksi ja aloin itsekin tuntea oloni perheenjäseneksi, tilanne oli edelleen kaksijakoinen. Naisena minun olisi pitänyt olla kodinhengetär, kokata ja pyykätä, mutta millä ajalla? Eräänä aamuna yritin mennä auttamaan aamupalan laitossa. Minut häädettiin pois keittiöstä ja veljeni käski minun vain mennä valmistautumaan töihin lähtöön. Silloin ymmärsin asemani.Koska isännän tavoin lähdin joka aamu töihin ja toin rahaa taloon, myös minä olin talon leivän tuoja ja siksi asemani vakiutui hierarkiassa isännästä seuraavaksi. Jos en olisi valkoinen ja suvunulokpuolinen, naiseuteni olisi saattanut edelleen vaikuttaa asemaani.

Otteita päiväkirjasta:

12.8.2009 Muuttopäivä
En haluaisi muuttaa. Luulin vielä viikko sitten, että haluaisin, koska joudun kolmen viikon ajan jakaa huoneen kahden muun kanssa ja blaa blaa blaa...mutta en enää halua. Kaikki nämä ihmiset on niin kivoja. Ehdin juuri tutustua perheen tyttäreen ja serkku-tyttöön ja nyt joudun lähteä. Tulee hurja ikävä. Etenkin veljeäni Kommandoa (tunnetaan myös nimellä Emmanuel) Kuka nyt piristää mun päivä? Miten mun kommando-koulutsta voidaan jatkaa? Myös mahdollisuus käyttää nettiä kotona katoaa ja mahdollisesti autokin. Toivottavasti myös yskä. Sen takia muutan. Bibi (perheen kissa) ei ole oikein hyväksi mun astmalle. Eihän tämä nyt mikään yllätys ollut, mutta jotenkin ajattelin, että voisin asua täällä.

Veljeni Kommando (kuvassa)

Sunnuntaina kaikki paheni. Astmalääkkeet ei enää auttanut ja jouduin mennä lääkäriin. Isäntä ja Emmanuel vei mut sinne, vaikka täällä oli jo talo täynnä väkeä järjestelemässä isännän syntymäpäiväjuhlia. Sain niin stydit lääkkeet, että en saanut nukuttua kahteen yöhön, kun leposyke huiteli 90:ssä. Siitä ei tule hyvä olo. Myöskään yskä ei kadonnut. No lääkäriähän siinä taas tarvittiin ja kuten arvata saattaa, mun käskettiin kontrolloida ympäristöäni eli ei eläimiä, pölyä eikä savua. Kaksi jälkimmäistä tulee olemaan vaikeita fyysisesti, tämä ensimmäinen henkisesti. Kolmessa viikossa ehtii kiintyä perheeseen hyvin paljon.

Synttärit oli mun aiheuttamasta viiveestä huolimatta hauskat. Tultiin takaisin ja alettiin kokata. Kommandojen kokkikoulu. Ihmiset söi, joi ja tanssi. En ole ikinä ennen ollut juhlissa, joissa "tanssilattia" on täynnä miehiä ja vielä miehiä, jotka osaa tanssia. Hauska paikka tämä.

Ostaisi oikean kokoiset vaatteet!

Sambia on virallisesti kristitty maa. Valtaosa paikallisista kuuluu johonkin kristittyyn seurakuntaan, loput ovat muslimeja tai muiden pienten luonnonuskontojen edustajia. Uskonnottomia ei ole olemassa. Uskonnolla on täten iso rooli imisten elämässä jase näkyy ruokarukouksina, ristiriipuksina, lukuisina kirkkoina ja ennen kaikkea jokapäiväisessä kanssakäynnissä käytävissä keskusteluissa. Viisi tuntia maahan saapumisen jälkeen, vastasin ensimmäistä kertaa kysymykseen: Mihin kirkkoon kuulut?

Jumalan merkitys ihmisten elämässä on selvästi korostunut olosuhteiden vuoksi. Ei ole lainkaan poikkeuksellista kuulla, että jollain on mennyt huonosti; köyhyyttä, työttömyyttä, läheisten menetyksiä, mikä on johtanut alkoholismiin ja vielä huonompaan elämäntilanteeseen. Pelastukseksi on tullut uskonto ja Jumala. Monet sanovat syntyneensä uudestaan löydettyään Jeesuksen ja sitä myötä oikean elämäntien. Alkoholin ja muiden huumausaineiden käyttöön suhtaudutaan aika musta-valkoisesti. Ne jotka ovat joskus olleet "huonoilla teillä" eivät uskoon tultuaan enää koskekaan alkoholiin ja sama pätee usein heidän läheisiinsä. Raamatusta löytyy vastaus kaikkiin elämäntilanteisiin ja sitä seurataan uskollisesti. Se tuo lohtua ja turvallisuuden tunnetta ihmisille, joita koetellaan muullakin kuin maitolitran hinnannousulla. Uskonnolla on tila ja tarve. Lähetyssaarnaajat ovat selvästi tehneet tehokasta työtä sillä evoluutio vs. kreationismi keskustelussa olen vähemmistön edustaja, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Valtavirrasta löytyy silti aina vastavirran uimareita. KYP:n toimistolla käytiin eräänä päivänä hyvin kiihkeä ja mielestäni huvittava väittely aiheesta katolinen kirkko ja sen johtajat. Paavi lausuntoineen ei ole kovin suuressa suosiossa paikassa, jossa taistellaan HIV/AIDSia vastaan. Osansa saivat myös katoliset papit kaapuineen: Miksi miehen pitää pukeutua niin isoihin vaatteisiin, että se tarvitsee pikku poikia niitä kannattelemaan. Ostaisi oikean kokoiset vaatteet!

Koti on alkanut tuntua kodilta.

Isäntä on ollut koko viikon poissa työmatkalla Etelä-Afrikassa ja jäimme veljieni kanssa (perheen pojat ja kaksi serkku-poikaa) viiteen pekkaan pitämään taloa pystyssä. Minun oli määrä olla talon emäntä ja pojat olivat jo kaavailleet minulle viikon mittaisen keittiö vuoron, mutta toisin kävi. Minä sairastuin ja pojista tuli minun hoitajiani. Parempia hoitajia en olisi voinut toivoa. Pojat siivoavatvat, laittavat ruokaa ja pyykkäävät. Jos nukuin ruoka-ajan ohi, ateria tuotiin minulle sänkyyn tiukan ilmoituksen kanssa: Maiju, you have to eat.

Pojat kyyditsivät minut lääkäriin ja viihdyttivät laulamalla Back Street Boyseja, sellaista kun oli löytynyt tietokoneeltani. Kodinhengettären ominaisuuden lisäksi pojat ilmoittivat miespuoliselle ystävälleni, joka kävi minua katsomassa, olevansa minun henkivartioita. Tehtyäni selvityksen ystäväni taustoista ja toimista, ajattelin, että tältä sen täytyy tuntua, kun
on veljiä, jotka huolehtii.

Vaikka huonoimpana päivänä oli sellainen olo, että haluan kotiin täältä, omaan sänkyyn, oman peiton alle, mieli on jo muuttunut. Tämä on nyt minun kotini. Yhteiset asiat tekee olosta kotoisan; musiikki, nauru, jalkapallo, jota katsotaan nauliutuneena päivällispöydästä,
kortinpeluu kynttilänvalossa sähkökatkon aikaan, luontodokumentit National Geographicilta,
valokuvaaminen, yhteinen huumori; henkilö, joka puhuu liian kovaa kuunnellessaan Metallicaa
iPodiltani, jolle muut naureskelevat samalla kun hän osoittelee tahroja pöydän pyyhkijälle.
Pienet asiat. Ne jotka tekevät meistä samanlaisia. Ihmisiä.