Hetki Afrikassa

Istun ulkona puun varjossa viime päivien sateiden jäljiltä viileän muurin vieressä. Auringossa kuivuva maa hohkaa lämpoä. Sisällä ei pysty olla enää puolen päivän jälkeen. Auringon kuumotuksen tuntee peltikaton läpi. Katon johon vielä kaksi paivää sitten vesi ropisi niin kovaa, että sen kohinaan pystyi nukahtaa lasten elämoinnistä huolimatta. Se peitti alleen kaiken muun. Rauhoittava luonnon aani, joka toi mukanaan kaivatun kosteuden ja viileyden. Maa ei enää polise, on helpompi hengittää. Karu kivinen piha on alkanut kasvaa ruohoa ja puut kypsyttää hedelmiään tihenevien lehvästojen suojissa. Sisilisko lämmittelee auringossa ja livahtaa takaisin kivenkoloon. Pari hassua pilven hattaraa harhailee orvon näkoisenä sinisellä taivaalla. Aivan kuin ne olisivat eksyneet viimepaivinä taivasta valloittaneista vanhemmistaan, jotka pauhullaan ja salamoinnillaan pitivat koko kaupunkia hereillä.

Luonto on herännyt eloon pitkän kuivan kauden jälkeen. Kärpaset kutittelevat paljaita sääriä. Kevyt tuulenvire heiluttelee päivä päivältä vihreämpien puiden oksia ja saa lämmon tuntumaan leppoisalta. Sisalta kantautuu tuttu sambialainen musiikki. Tunnelma on raukea. Iltapaivan lampo ja hiljaisuus saa ajattelemaan, kuinka tasta ajasta ja naista hetkista tulee muistaa nauttia. Hetkistä Afrikassa.

Rosvoja ja poliiseja

Istun täällä poliisiasemalla ja odottelen, että ihmiset tulevat toihin. Kukaan ei tiedä koska ne tulevat. Pitaa vain odottaa. Niin kuin täällä aina. Päätin käyttää ajan hyodyksi (niin kuin meillä suomalaisilla on tapana) ja kävin tutustumassa aseman Victim Support Unittiin (VSU). Siellä oli kaksi ihmistä toissä, mies ja nainen (positiivista). Ajatuksenani oli saada materiaaleja ihmisoikeustunneille. Informaatiota siitä, miten tulee toimia jos on joutunut väkivallan uhriksi, kotona tai kodin ulkopuolella. Ystävällinen nainen tervehtii minua ja esitän asiani. En kuitenkaan voi saada heiltä materiaaleja noin vain. Organisaatiomme täytyy ensin lähettää kirjallinen pyynto asiasta pääkonttoriin ja sitten vasta luvan kanssa materiaaleja voidaan jakaa. Päätän tehdä niin, jahka täältä pääsen.

Odottamani rikostutkija saapuu viimein paikalle. Hän pyysi minua palaamaan maanantaiaamuna asiaan, kun kävin lauantaina raportoimassa varastetusta omaisuudesta. Poliiseja ei soiteta paikalle tapahtuma-aikaan etenkään jos se on yollä. He eivät nimittäin tule. Heillä on silloin aivan liian kiire pidättää ulkonaliikkuvia ihmisiä, jotka maksavat heille päästäkseen vapaaksi, vaikka eivät ole mitään lainvastaista tehneetkään. Virallista ulkonaliikkumiskieltoa ei ole, mutta poliisit eivät salli kymmenen jälkeen ulkona kävelyä turvallisuussyistä. Siellä likkuu varkaita. Todellisuudessa ihmiset pelkäävät poliiseja enemmän kuin varkaita. Enkä enää yhtään ihmettele miksi. Varkaat veivät tietokoneeni kotini ikkunasta, mutta nyt pääsen näkemään aitiopaikalta, mitä poliisit tekevät varkaille.

Huoneessa on kolme miespoliisia, saavun paikalle naispoliisin kanssa. Lattialla istuu nuori poika. Hän itkee. Yhdellä poliiseista on vyo kädessä. Sillä piestään poikaa. Hän anelee armoa. Poika komennetaan pystyyn ja hänen käsketään alkaa hyppiä tasajalkaa. Se selvästikin sattuu. Poika yriittää selittää tekojaan, vannoo parantavansa tapansa ja anelee armoa. Poliisit naureskelevat hänelle ja kyselevät kysymyksiä. Välillä he puhuvat muita asioita. Minut pyydetään istumaan. Poika jatkaa hyppimistä. Minun perhettä epäillään syylliseksi. Siitä kuulemma aloitetaan aina. Se on tapana. Minä olen täysin vakuuttunut, että heillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Se olisi järjetontä. Nyt poikaa taas lyodään vyollä. Se tekee kipeää. Lopulta naispoliisi käskee hänen lopettaa hyppimisen. Tulee anteeksipyynnon vuoro. Se tehdään polvillaan anellen. Minun pyydetään palata takaisin iltapäivällä, koska etsivillä on kiire. Selvästikin. Poistun paikalta. Poika jää anomaan anteeksiantoa polvillaan.

Meidän perheessä lapsia pelotellaan poliiseilla, jos he eivät tottele vanhempiaan. Nyt ymmärrän miksi. Tätä todistamaani väkivaltaa kutsutaan minimi voimankäytoksi ja se on täysin normaalia. Sallittua. Ehkä se toimii. Ehkä tuo poika ei enää varasta tuoleja. Ehkä pelote on tarpeeksi suuri. Toisaalta varkaiden takia mekin asumme muurin sisällä ja ikkunat ovat "koristeltu" kalterein. Varkaita on siis paljon. Onkohan tässä systeemissä sittenkin jotain vikaa?