Hetki Afrikassa

Istun ulkona puun varjossa viime päivien sateiden jäljiltä viileän muurin vieressä. Auringossa kuivuva maa hohkaa lämpoä. Sisällä ei pysty olla enää puolen päivän jälkeen. Auringon kuumotuksen tuntee peltikaton läpi. Katon johon vielä kaksi paivää sitten vesi ropisi niin kovaa, että sen kohinaan pystyi nukahtaa lasten elämoinnistä huolimatta. Se peitti alleen kaiken muun. Rauhoittava luonnon aani, joka toi mukanaan kaivatun kosteuden ja viileyden. Maa ei enää polise, on helpompi hengittää. Karu kivinen piha on alkanut kasvaa ruohoa ja puut kypsyttää hedelmiään tihenevien lehvästojen suojissa. Sisilisko lämmittelee auringossa ja livahtaa takaisin kivenkoloon. Pari hassua pilven hattaraa harhailee orvon näkoisenä sinisellä taivaalla. Aivan kuin ne olisivat eksyneet viimepaivinä taivasta valloittaneista vanhemmistaan, jotka pauhullaan ja salamoinnillaan pitivat koko kaupunkia hereillä.

Luonto on herännyt eloon pitkän kuivan kauden jälkeen. Kärpaset kutittelevat paljaita sääriä. Kevyt tuulenvire heiluttelee päivä päivältä vihreämpien puiden oksia ja saa lämmon tuntumaan leppoisalta. Sisalta kantautuu tuttu sambialainen musiikki. Tunnelma on raukea. Iltapaivan lampo ja hiljaisuus saa ajattelemaan, kuinka tasta ajasta ja naista hetkista tulee muistaa nauttia. Hetkistä Afrikassa.