Naurattavaa ylellisyyttä ja hyytävää kylmyyttä

Viikko sitten istuin nettikahvilassa ja mietin tätä hetkeä. Miltä nyt tuntuisi? Olisiko mukavaa olla kotona? Olisiko kylmä? Olsiko kova ikävä takaisin? Ja yritin samalla nauttia niistä viimeisistä hetkistä perheen ja ystävien kanssa ja tietysti siitä lämmöstä, joka Suomessa on lähinnä poikkeustila.

Matka oli pitkä. 24 tuntia siirtymää elämästä toiseen. Vähitellen enemmän ja enemmän valkoisia ihmisiä, kylmempää ja kylmempää ilmaa ja lopulta pelkkiä suomalaisia ja Suomen hyytävä kylmyys. Siinä väsymyksen tilassa matkan aikana ehti käydä läpi monen monta ajatusta ja tunnetilaa ahdistuksesta odottavaan innostukseen.

Kotona mielen valtasi taas outo välitilaolo. Toisaalta tuntui täysin absurdilta olla yhtäkkiä kotona kaikkien rakkaiden ihmisten seurassa omien tavaroiden keskellä ja toisaalta tuntui kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Pienet ylellisyydet naurattivat. Lämmin suihku, kylmää juomavettä suoraan hanasta, mikroaaltouuni, tasaiset hiljaiset tiet, haarukat ja veitset, juusto, ruisleivät ja karjalanpiirakat, koko kylpyhuone. Mutta niihin tottui nopeasti. Niin nopeasti, ettei niistä vajaan viikon jälkeen enää osaa edes nauttia ylellisyyksinä, koska ne kuuluvat tänne. Se vähän harmittaa. Tällainenko ihmismieli on? Sambiassa matkustaessa lämpimät suihkut, tai yleensä suihkut, jaksoivat naurattaa joka kerta ja niistä oli niin iloinen, että pesi hiuksetkin vähintään kerran päivässä vaan, koska se oli niin helppoa ja hauskaa. Miksei se täällä tunnu samalta?

Ennen paluuta luulin, että ylellisyyksiin tottuminen vie kauemmin ja säähän suomalainen tottuu nopeasti. Toisin kävi. Puolivuotta keskimäärin +30 asteessa vaikuttaa kylmyyteen tottuneeseen suomalaiseenkin niin paljon, että ulos meno -10 asteessa tuntuu itsetuhoiselta. Edes kerrospukeutuminen ei auta. Kommandon täytynee hankkia kommandopipo, naama jäätyy.

Niin miltä nyt tuntuu? On mukavaa olla kotona ja nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä. Sitä ei ymmärräkään miten kova ikävä niitä on, ennen kuin ne taas näkee. On kylmä. Ja on ihan hurja ikävä takaisin Sambiaan, siihen selittämättömään tunnelmaan ja niiden kaikkien rakkaiden ihmisten luokse.

Yhden tärkeän asian opin ymmärtämään: Onneksi minulla on mahdollisuus valita.