Muzugu ottaa kylmia kylpyja

Olen nyt asettunut taloksi uuteen kotiini Kabmataan. Perhe on hurjan mukava ja fasiliteetit ilmeisen laadukkaat. Jaan vielä toistaiseksi huoneen isäntäni siskon ja siskontyttären kanssa.Vaatii vielä vähän totuttelua nukkua vieraan ihmisen kanssa samassa sängyssä, saman peiton alla.Huoneen pitäisi olla kohta yksin minun, sillä kyseiset henkilöt ovat täällä vain vierailulla.Talossa asustelee myös isäntäni kaksi poikaa ja mahdollisesti vain vierailulla oleva sukulaispoika.
Jos päätän jäädä tänne asumaan, alan maksaa isännälle vuokraa omasta toiveestani. Niin on mielestäniselkeämpää. Saanhan kuitenkin katon pääni päälle, lämpimän kylvyn sekä aamiaisen ja päivällisen.Käsin syöminen alkaa pikkuhiljaa sujua ja kiitos tulee jo sujuvalla njanzalla. Välillä onkuitenkin vaikea tietää mitä kaikkea voi ja ei voi tehdä ja mitä pitää ja mitä ei ja milloin. Peseytymistä varten keitetään kuumaa vettä ja toimitus tehdään kylpyammeessa napon kanssa. Ensimmäisellä kerralla minulle hieman naureskeltiin, kun tiedustelin miten kylpeminentapahtuu. Tänä aamuna kyselin kylpyveden perään ja kun alkoi vaikuttaa siltä, että se olisi vaivalloista, sanoin että voin ihan hyvin käydä vain kasvo- ja hammaspesulla. Autossa matkalla töihin isäntäni sitten totesi hieman huvittuneena, että hänelle kerrottiin, että nyt se haluaakäydä kylmässä kylvyssä. Ei kuulemma tähän aikaan vuodesta. Lämminvesi on aina aamuisin valmiina. Kotiapulainen, joka käy siivoamassa talon joka aamu pitää siitä huolen. Huomisaamua odotellessa.
Isännän asema on talossa hyvin selkeä. Hän tuo rahan taloon ja käy kaupassa. Kaikesta muusta huolehtii pojat tai muut talossa asustelevat sukulaiset. Itse en oikein vielä tiedä paikkaani.Vieraana minusta pidetään hyvää huolta, mutta on kuitenkin kehotettu olemaan kuin kotona. En tiedä kenelle ruuanlaitto vastuu siirtyy, kun naiset poistuvat. Ehkä minun pitää opetella valmistamaan shimaa, hassua käsinsyötävää maissipuuroa. Isäntäni vie minut aamuisin töihin ja noukkii mukaansa kotimatkallaan, sillä olemme molemmat samalla suunnalla. Tänään haimme kotimatkalla mukaan isännän vanhan opiskelutoverin, joka jäi taloon päivälliselle. Hämmästyksekseni päivällinen oli katettu vain meille kolmelle ja muu perhe söi keittiön lattialla suljetun oven takana. Tällaiset tilanteet saa oloni aina hieman vaivautuneeksi, etenkin kun isäntä huikkaa poikansa paikalle kaatamaan meille kannusta lämmintä vettä käsienpesuavarten.
Pojat ovat jo ainakin suomen mittakaavassa aikuisia, 19 ja 20. Täällä perheet kuitenkin asuvat pitkään yhdessä ja etenkin sisarusten lasten elättäminen on ilmeisen normaalia. Niin sanottu co-habiting mitä suomessa harrastamme saa osakseen kulmakarvojen nostelua, mutta on yleistymässä täälläkin. Vanhemmat ovat huolissaan lapsistaan eikä ihan suotta. Nuoria ei haluta päästää juhlimaan, sillä alkoholismi on yleistä ja aviottomien lasten määrä korreloi illanviettojen kanssa. Valtaosallatapaamistani ihmisistä on lapsia, jotka ovat joko aviottomia tai edellisestä avioliitosta. Minua ei pidetä lapsettomuuteni takia mitenkään outona, pikemminkin järkevänä ja vastuullisena.
Työt edistyvät hitaasti. Oli hienoa päästä mukaan tekemään organisaatiolle strategiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Työkulttuuri yllätti ennakkotiedoista huolimatta. Saatan liioitella jos sanon, että 50% ajasta tehdään työtä. Ehkä sen aikaa näytetään aktiiviselta ja loppuaika vaan menee kaikenmaailman seisoskeluun ja höpöttelyyn ja odotteluun. Onneksi minulla ei ole mihinkään kiire, muuten voisi jo vähän kiristää. Tiistaiksi tarkoitettua orientaatiota ei olevieläkään tapahtunut. Nythän on vasta torstai.